kommentti alimpaan kuvaan, me ei niiiiin järjestetty nuotiojuhlia yleisellä rannalla ;) Valittiin just spotti valvontakameroiden katvealueella :PMinulla on aina ajoittain huono omatunto, (tai no paremmin minua tuntevat tietävät että minulla on syntymähuono omatunto ihan kaikesta. siis kirjaimellisesti kaikesta)
mutta tässä on yritykseni paikata huonoa omatuntoa. Tämän blogin kautta. Ei tätä varmasti kukaan enää lue. Mutta jos siellä jossain on joku, joka tätä vielää katsoo. Tämä on minun yritykseni kertoa sinulle mitä minulle kuuluu. Se, että en kirjoita ei tarkoita, etten ajattele. Ajattelen, mutta minut paremmin tuntevat taas lisäisivät tähän että minä ajattelen ihan liikaa.
Skotlantiin on tullut kevät. En ole ehtinyt ottamaan kuvia viime viikkoina. Ja oikeastaan, en ole päivittänyt blogia sitten viime vuoden. Välissä olen käynyt pikapikaa Suomessa kahdesti. Istunut tentteja, juhlinut tenttituloksia, käynyt Englannissa, juhlinut Kroatiaan menoa, tehnyt töitä, murehtinut ajasta, joka menee käsistä ihan liian nopeasti.
Joskus mietin, näinköhän tässä elämä menee. Lukiossa ollessa vuodet kulkivat hitaasti, sai aina ajatella ja turvautua että kyllä vielä on aikaa. Jos elämä menee tätä vauhtia loppuiän, olen kahdeksankymppinen huomenna. Japani tuntui monelta vuodelta ja tuntuu, että sieltä on paljon enemmän muistoja kuin Skotlannista. Vaikka vielä tuntuisi, että haluaisin tehdä sitä ja tätä ja tuota ja kolmatta. Vaikka toisaalta, siella joku 57 vuotias nyt nauraa että olen vielä niin nuori.
Mutta syystä ja toisesta, tämä kevät on lentänyt ja on tullut taas aika sanoa hyvästit ihmisille jotka muuttavat meidän yliopistokuplastamme pois. Osa valmistuu ajallaan ja lahtevat takaisin koteihinsa joku Saksaan, joku Bruneihin toinen lähtee kohti ylämaita uusia ympyröitä etsimään. Ja noh, me jäämme tänne sitten jälkeen. Mutta elämä menee sillälailla. Jokaisella pienellä kivalla tarinalla on alku ja loppu. Ehkä se tekee tarinoista niin ikimuistoisia, että tietää että kaikella on alkunsa ja määräaikansa. Pitäisi vaan oppia elämään kunnolla. Ettei tarvitse katua.
Ensi kesänä on minun vuoroni lähteä tästä kuplasta. Toisaalta ihan kiva, täytyy nyt käydä katsomassa Stirlingin linna ja William Wallace monumentti, ja tehdä sitä ja tuota. Mennä vielä vaellukselle tänä kesänä ja keksiä kandintyön aihe. Ilmassa on siis niin sanotusti lopun alkua. Tai no minulla on hyvin morbid mieliala, niinkuin eräs ystäväni asian ilmaisisi.
Mutta jos en mitään muuta ole Aberdeenissa oppinut, olen oppinut sen, että maailma ei ole koskaan ollut pienempi. Ja mä voin melkein sanoa, että mä olen sellainen ihminen nyt, joka halusin olla kymmenen vuotta sitten äidille haaveillessani.
Nyt takaisin vero-oikeuden pariin! adios!
P.S Otsikko on Nalle Poon suusta, eläviä totuuksia satu-elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti