Kesa Aberdeenissa on oikeastaan aika mukavan oloista, kaupungin paakatuja pitkin kavellessa huomaa, etta opiskelijat ovat lahteneet, jaljelle jaivat vaan ne tweed-takkiset vanhat miehet jotka nostavat hattuaan tervehdykseen. (ja ne viisitoistavuotiaat teiniäidit, tupakoivat mothers-to-be, ylipainoiset minipikkuhame tytöt, mutta niistahan ei kannata puhua, saisitten ihan vaaran mielikuvan :D)
Nyt sunnuntaina oli vuorossa vuosittainen Japan Day, joka jarjestettiin kaupungin toisen yliopiston, Robert Gordon Universityn kampuksella. Oli muuten makea urheilukeskus altaineen ja kaikkeineen, paatin etta raahaan kylla E:n seinakiipeilemaan tassa lahitulevaisuudessa. Paivan aiheena oli siis Japani, tuo vuoristoinen maa kaukana Ita-Aasiassa, kaukainen muisto mielessa ja valokuvat huoneeni seinilla. Minua paremmin tuntevat tietavat, etta vielakin, vuosien jalkeen ajatukset joskus harhailevat Japaniin tavalla ja tunteella joka kuuluu vain Japaniin. Japanin suurlahetyston konsulaatin henkilokunta oli raahannut matkalaukuissaan paljon kaikenlaista materiaalia ja tavaraa, (oli muuten hyvin mielyttava konsulikin) Kaupungin japanilaiset (ja mina) kokoontuivat yhteen leikittamaan toinen toistaan sopompia lapsosia ja puhumaan japania. Ja kyllahan se sielta paan takasopukoista tuli mieleen. Taytyy kylla sanoa, etta kokemuksena Japani oli sellainen niin maatajaristyttava kokemus, ettei toista varmasti tule. Aika erillainen elamani varmasti olisi ollut, jos olisin toisin valinnut. Mutta paivaakaan en ole katunut. (Tai No Olen. Mutta katumisella ei paljoa paranneta!) On ollut kunnia ja ilo saada tavata kaikkia naita ihmisia ympari maailmaa kaikissa naissa maailman kolkissa. Jokainen ihminen tavallaan jattaa jalkeensa, ja kaikkien naiden "seeyalateralligator":eiden jalkeen sita oppii arvostamaan elamaa.
Every single heartbeat has been a life.
Paivan kuvat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti